Perjantai 13

Perjantai 13 ja päätin vihdoin ja viimein perustaa sen blogin, jota olen jonkin aikaa kaavaillut.
Pohdiskellut, onko mulla oikeasti sanottavaa. Ehkä mulla sit on, ehkä mulla on paljonkin sanottavaa, kun tuntuu että haudon kaikkea vaan sisälläni.
Musta sanotaan, että oon hiljanen ja ujo. Ja niinhän mä olenkin. Siitä on koitunu mulle ihan uskomattomasti ongelmia, kun oon näin hiljanen, en uskalla mennä puhumaan ihmisille. Mulla ei edes välttämättä ole kaikkien mun hyvienkin ystävien kanssa mitään puhuttavaa kahdenkesken. Ja se on todella turhauttavaa. Se on erittäin turhauttavaa, kun ei uskalla aukaista suutaan pelkästään siksi, että pelkää nolaavansa itsensä. Vaikka sitten nolaisikin itsensä parhaan ystävänsä edessä, joka ei välitä vaikka puhuisit vähän pöhköjä ja nauraisit typerille jutuille.

Sellainen mä vaan olen ja olen aina ollutkin.
Se porukan hiljaisin tyttö, se jolla ei oikeastaan ole omia mielipiteitä. Se, joka vain myöntyy melkeimpä kaikkeen, jaksaa hymyillä aina ja jota on kuvailtu aurinkoiseksi.

Aurinkoinen.
Siitä mä olen niin kaukana kuin olla ja voi. Suurin osa mun kavereista tai jopa ystävistä ei tiedä millainen mä oikeasti olen, kuinka hankalaa mun elämä välillä osaa olla ja kuinka vittuuntunut olen koko elämääni. Vain eräs ystävä tietää suurinpiirteen millainen olen oikeasti, mutta ei hänkään ihan täysin.
Tämä ystävähän minut yritti jollekkin saamarin ammattiauttajallekkin ohjata, heti kun kerroin hänelle vähänkään sellaiseen viittaavaa että en jaksaisi jatkaa elämää. "Mee hei puhuu sille ni elämä helpottuu". No ei takuulla helpotu, ajattelin ja jätin kaverin varaaman ajan käyttämättä. Tästähän syntyi sitten valtaisa riita, joka nyt on tosin jo haudattu. Ystävä tajusi että mä en ole todellakaan puhuvaa tyyppiä, en oo koskaan ollutkaan. Mua pelottaa pelkkä ajatuskin, että löytäisin itseni purkamassa tuntojani jollekki psykologille. hrr.
Mä olen aina purkanut tunteeni kirjottamalla. Kirjeisiin ja tarinoihin. Ne on ollut mun pakotiet ahdistavista tilanteista.

Niin.
Että sellainen mä olen. Hiljainen ja sulkeutunut.
Ehkä jotkut löytäisi tiensä tänne blogiini ja löytäisin kohtalotovereita, joilla ei elämä aina mene ihan nappiin.
Ehkä jaksaisin alkaa kirjoittamaan tuntojani tänne aktiivisesti, ehkä se helpottaisi elämääni.
Mutta vain ehkä.

- unhappy

np. Apulanta - PVC-unelmia
on muuten loistava biisi.